Täältä löytyy taustatietoa, ohjeistusta ja esimerkkejä pukeutumisesta nuoremman rautakauden Suomessa ja lähialueilla. Näitä neuvoja voi soveltaa käytännöllisyyden ja hahmon mukaan. Pelinjohto ei odota pelaajien pukeutuvan täysin autenttisesti alusvaatteista lähtien, mutta suosittelee lämpimästi käytännöllisiä villavaatteita esimerkiksi tekokuitukankaiden käyttämisen sijaan. Rautakauden vaateparsi kun on varsin helposti sovellettavissa myös muuhun historianelävöitys- ja larppikäyttöön. Pelinjohto vastaa mielellään kysymyksiin ja auttaa sopivan asun koostamisessa.
Esimerkkejä pukeutumisesta sivun lopussa.
Materiaalit
Kankaan tekeminen viikinkiaikaisin menetelmin vei runsaasti aikaa, joten valmis 
kangas oli varsin arvokasta tavaraa. Kankaat käytettiin tarkkaan, vaatteet tehtiin kestämään useita vuosia ja niiden käyttöikää pidennettiin ahkeralla korjailulla ja paikkaamisella.
Viikinkiaikana kangasta valmistettiin ainakin villasta ja pellavasta sekä hampusta ja nokkosesta. Rikkaimmilla oli varaa ostaa pukujensa koristeiksi myös kauppiaiden kuljettamaa hienoa itämaista kuviosilkkiä. Nahkaa oli helpompi hankkia ja käsitellä, joten sitä suosittiin erityisesti kovalle kulutukselle joutuvissa vaatekappaleissa sekä köyhemmän väen parissa. Nahkavaatteet eivät kuitenkaan olleet yhtä joustavia ja helppokäyttöisiä kuin kangasvaatteet eivätkä kestäneet yhtä hyvin likaa ja pesua. Vaatteiden ja vöiden nahka oli väriltään rasva- ja kasviparkitsemisen seurauksena pääosin erisävyistä ruskeaa (nahkaa ei voitu kotimaisin menetelmin värjätä esim. mustaksi). Turkista suosittiin talvivaatteissa ja koristeluissa. Lappalaiset käyttävät erityisen paljon nahka- ja turkisvaatteita.
Lampaanvillan luonnollisten sävyjen – mustan, valkoisen, harmaan ja ruskean – lisäksi olivat käytössä ainakin kasveista saatavat keltaisen ja vihreän eri vivahteet sekä ahomataran juurista saatavat punaruskean, murretun oranssin ja vaaleanpunaisen sävyt. Harvinaisempia ja kalliimpia väriaineita olivat punainen, sininen, violetti ja musta. Kankaita värjäämällä saatiin kehnompikin kangas kohtalaisen pienellä vaivalla näyttämään hyvältä.
Erityisen värikkäitä saattoivat olla lautanauhat, joita käytettiin vöinä, housunlahkeiden pauloina ja vaatteiden koristenauhoina.
Vaatekappaleet
Alusmekot ja -paidat olivat väljiä sekä miehillä että naisilla – tulihan niiden sopia myös raskaana oleville ja imettäville. Kaula-aukko oli useimmiten vain halkio, joka voitiin sulkea vaikkapa pienellä soljella, napilla tai nauhoilla. Kiiloja lisättiin tarpeen mukaan. Kylmällä säällä alusmekkoja voitiin pukea useampi päällekkäin tai käyttää jalkojen lämmikkeenä kevyitä lahkeita, pitkiä sukkia tai kangassuikaleesta valmistettuja säärikääreitä.
Miehen päällysmekko oli pitkähihainen ja -helmainen ulottuen lantion ja polvien välille. Varsinkin kylmemmällä säällä paidan ylle voitiin pukea esim. turkiksesta tai nahasta valmistettu liivi tai lyhythihaisempi ja väljempi paita.
Mekkojen lisäksi myös napitettavia ja kietaistavia takkeja käytettiin. Mallit olivat lähes samanlaisia ja -pituisia kuin päällysmekot, mutta kaula-aukot olivat tiukempia ja edessä keskellä kulki komea rivi pronssisia nappeja tai kulkusia takin reunassa, josta ne napitettiin kiinni nahka- tai nauhalenkkeihin. Köyhemmän väen takki voitiin myös napittaa sarvi- tai luunapein. Vyöllä suljettavia lyhyitä aamutakkimaisia ja kevyesti topattuja kietaisutakkeja tiedetään myös käytetyn, erityisesti niitä on tulkittu skandinaavisten soturien varusteeksi.
Miesten housut tehtiin yleensä yksinkertaisella mallilla melko kapeiksi, tai ne saattoivat olla pelkät irralliset lahkeetkin. Kummatkin sidottiin vyötäröltä vyöllä tai nauhalla ja voitiin pauloittaa tiiviisti jalan ympärille. Vain harvalla oli varaa valtaviin ja kalliisiin pussihousuihin, jotka olivat erityisesti skandinaavien suosiossa.
Suomalaisten naisten päällysmekko eli vaippahame koostui yhdestä tai kahdesta suorakaiteen muotoisesta kangaspalasta ja oli useimmiten kokonaisuudessaan kooltaan noin 160 x 140 cm. Se taitettiin n. 30 cm matkalta yläosastaan ja kietaistiin vartalon ympärille. Vaatekappale kiinnitettiin joko molemmilta tai vain toiselta olkapäältä soljilla ja solmittiin vyötäisiltä lautanauhavyöllä. Malli oli näyttävä ja käytännöllinen – juhlavuutta ja kokoa voitiin muunnella taitteen pituutta säätämällä tai lisäämällä kankaaseen lautanauhareunuksia.
Hedelmällisessä iässä olevan naisen vaatetukseen kuului olennaisena osana myös suorakaiteen muotoinen esiliina, mitoiltaan n. 90 x 50 cm. Sen yläreuna oli usein käännetty niin, että irrallinen vyö kulki ensimmäisen kierroksensa esiliinakankaan taitteen sisältä ja toiseen otteeseen sen päältä, jolloin muuta kiinnitystä ei tarvittu. Esiliinoja saatettiin koristella vaikkapa lautanauhoilla tai pronssispiraaleilla. Esiliina oli tärkeä vaatekappale, koska sen katsottiin suojelevan naista pahalta silmältä.
Suorakaiteen muotoinen, olalta soljella kiinnitetty viitta oli kiinteä osa miehen asustusta. Tarpeeksi suuren viitan alle oli hyvä suojautua säältä tai kietoutua yöksi lämpimään. Naiset käyttivät vastaavasti hieman pienempää, villaista vaippaa, joka oli kiinnitetty keskellä rintaa olevalla soljella. Varsinkin itäisessä Suomessa käytettiin viitan sijasta tai sen lisäksi pitkähelmaisia takkeja lämmön ja suojan antajina.
Asusteet
Vyö oli lähes korvaamaton osa asustusta. Miehet käyttivät enimmäkseen ruskeaksi parkittuja nahkavöitä, joista hienoimmat ja arvokkaimmat koristeltiin pronssiheloin, mutta koristeellinen ja kirkas lautanauhavyö pronssispiraalitupsuin on myös mahdollinen. Naiset käyttivät lautanauhavöitä. Erityisesti hedelmällisyysiässä oleville naisille nauhavyö oli myös suoja pahaa silmää vastaan – joku saattoi käyttää vielä aluspaitansa päällä erillistä punaista vyötä. Vain orjat ja pienet lapset saattoivat käyttää pelkkiä yksinkertaisia nahkanauhoja tai naruja. Vyöllä roikkuivat jokapäiväisessä käytössä tarvittavat varusteet, puukot, hiomakivet ja pussit. Matkoille mukaan otettiin lisäksi tulukset ja taulapussi, sekä taljoja ja vilttejä yöpymistarpeiksi.
Kädet pysyivät lämpiminä villaisten neulakintaiden ja jalat neulakinnastekniikalla tehtyjen sukkien avulla. Jalkojen ympärille voitiin myös kiertää nahka- tai kangaskaistaleita tai kenkiin laittaa heinää suojaksi kylmyyttä vastaan.
Sukkien ja housujen lisäksi jalkojen lämmikkeenä voitiin käyttää pitkiä säärisiteitä eli säärikääreitä: pitkää ja noin 10-15cm kapeaa kangasta kierrettiin kolmesta neljään metriä pohkeen ja nilkan ympärille lämmikkeeksi ja sidottiin paikalleen nyörillä.
Kengät valmistettiin nahasta ja sidottiin yleensä jonkinlaisilla nahkahihnoilla jalan ympärille. Talvipakkasella voitiin käyttää peuran- tai porontaljaisia karvakenkiä.
Nuoret tytöt saattoivat kulkea hiukset valtoimenaan tai leteillä, mutta vaimot letittivät hiuksensa nutturalle tai peittivät ne liinalla tai päähineellä jo käytännöllisyydenkin vuoksi. Yleisimmin käytettiin tavallista neliskanttista pellavahuivia. Rikkaalla emännällä saattoi olla hienompia tilaisuuksia varten tötterömallinen, tuohella kohotettu päähine, niin sanottu kaarihuntu. Miesten hiukset saattoivat olla pitkät tai lyhyet. Parta on luultavasti ollut yleinen, mutta ei välttämätön.
Yksinkertaisia päähineitä tai hattuja voitiin käyttää suojaamaan kantajaansa talvella pakkasilta ja kesällä auringolta. Esimerkiksi erilaiset patalakit, turkisvuoratut “tonttulakit” tai yksinkertaiset pipot olivat kaikki suosittuja malleja. Lisäksi käytettiin myös simppeliä ja tiukkaa huppua eli kuukkelia.
Korut
Korut kuuluivat asuun sekä miehillä että naisilla. Ne osoittivat kantajansa asemaa yhteiskunnassa – emännän loistelias korumäärä kertoi koko talon ja suvun hyvinvoinnista. Koruja käytettiin myös kannettavana valuuttana: etenkin spiraalisormukset ja kierteiset rannerenkaat sopivat hyvin tähän tarkoitukseen.
Naisten vaatetuksen olennainen osa olivat pyöreät kupurasoljet, joilla päällysmekko kiinnitettiin olkapäiltä. Rikkaat emännät ripustivat niihin runsaat ketjulaitteensa, joissa saattoivat roikkua sakset, neularasia, korvalusikka, avaimia tai erilaisia onnea tuottavia koruja. Vähemmän varakas henkilö saattoi käyttää vaippahameen kiinnittämiseen myös vain yhtä solkea, luisia piikkejä tai muutamaa ommelta. Naiset saattoivat myös kantaa riipuksia ja kulkusia lanteillaan.
Suosituimpiin kaulariipusten aiheisiin erityisesti miehillä kuului ukonvasara, joka lienee versio torinvasarasta. Kristinuskon vaikutus toi Suomeen myös ristin. Karhunhammas oli merkittävä, suojeleva ja voimaa tuova amuletti, joka kelpasi isännänkin kaulassa kannettavaksi. Myös hannunvaakuna, tursaansydän ja sen muunnelma osmansolmu olivat suosittuja suojelevia koruaiheita. Naiset kantoivat riipuksia erityisesti ketjulaitteissaan. Kaulassa naiset kantoivat usein, varakkuudesta riippuen, lasihelmiä – joillakin helmiä oli vain yksi, rikkailla jopa kymmeniä. Helmet olivat suosittua, kaukomailta tuotua kauppatavaraa, kuten myös hopeiset rahat, joista tehtiin riipuksia helmien sekaan.
Viitat voitiin kiinnittää yksinkertaisilla rautaisilla hevosenkenkäsoljilla. Varakkaammat saattoivat käyttää suuria hopeisia rengasneuloja. Lisäksi puukontupet saattoivat naisilla olla suuria ja komeasti koristeltuja, vaikka itse puukot pienehköjä olivatkin. Miesten puukot tuppineen olivat puolestaan vähemmän näyttäviä.
Köyhemmällä väestönosalla ei ollut varaa raskaisiin, metallisiin koruihin, prameisiin puukontuppiin tai pronssispiraalein koristeltuihin vöihin, esiliinoihin tai viittoihin. Taitavia lauta- ja punosnauhoja saattoi kuitenkin varattomampikin emäntä tehdä pimeiden talvi-iltojensa ratoksi, ja päällysmekon pystyi mainiosti kiinnittämään olkapäiltä vain ommellen. Vaikka ulkomaisten kauppiaiden hienoihin kankaisiin tai kauniisiin väreihin ei varaa olisi ollutkaan, sai oman lähiluonnon kasveilla värjäten aikaan varsin kauniin lopputuloksen.
Aseet
Vain isompien talojen isännillä oli varaa hankkia miekka, ja koska se usein seurasi kantajaansa hautaan, ei miekkoja ollut ylen määrin. Läntisistä naapureistaan poiketen suomalaisten miekoissa oli monesti hienoja koristeita ja hopeakirjailuja, mikä kertoo miekan asemasta myös huomattavana statussymbolina. Miekkaa kannettiin vyöllä vain erityistä arvokkuutta tai aseman ja varakkuuden osoittamista vaativissa tilanteissa, sekä tietenkin vaaran uhatessa.
Yleisemmin käytettyjä ja omistettuja aseita olivat työkaluiksikin sopivat kirveet sekä keihäät. Jälkimmäisiä käytettiin myös suurriistan metsästykseen. Usein varustukseen kuului kaksi keihästä, joista toinen oli kevyempi heittokeihäs ja toinen raskaampi lyömäkeihäs. Myös jousia käytettiin paljon, vaikka ne miellettiin kenties enemmän metsästysvälineiksi kuin aseiksi.
Esimerkkejä
Euralainen emäntä: Päällimmäisenä vaatteena on vaippahame eli päällysmekko (nk. peplos), joka on kiinnitetty olkapäiltä pyöreillä soljilla. Soljista roikkuvat ketjulaitteet, joissa on koruja ja suojelevia amuletteja. Päällysmekon alla on pitkähihainen villamekko ja sen alla pellavainen alusmekko. Vyötäisillä on leveä lautanauha, josta roikkuvat pronssinen puukontuppi, suojaava pronssinen karhunhammasamuletti ja pronssispiraalein koristeltu esiliina. Päässä on pellavainen huivi ja harteilla kettuturkis. Käsissä on reunahapsuin koristellut neulakintaat ja jalassa nahkakengät. Päällysmekon hihojen päällä on kierteiset rannerenkaat ja kaulassa lasihelmistä ja kolikoista koottu nauha. Esiliinan lisäksi pronssispiraalikoristelua voi olla myös päällysvaipassa.
Kauppatalon isäntä: Päällimmäisenä on suorakaideviitta, jonka reunoihin on ommeltu pronssispiraaliornamentteja. Pitkässä villatunikassa on lautanauhakoristelut ja se suljetaan pienemmällä hevosenkenkäsoljella. Jalassa on väljähköt pussihousut, neulakinnasvillasukat ja nahkaiset puolisaapikkaat. Päässä on karvareunusteinen “tonttuhattu”, nahkavyössä helakoristelua. Kaulassa isännällä on pronssinen karhunhammasriipus.
Orja tai köyhempi vapaa nainen: Värjäämättömästä villakankaasta valmistettu pitkähihainen mekko ilman päällysmekkoa, jonka alla on pellava- tai hamppukankainen alusmekko. Vyötäisillä lyhyeksi nostettu leveä, koristelematon esiliina sekä nauhavyö. Päässä on pääliina.
Orja tai köyhempi vapaa mies: Köyhemmän miehen päällystunika on paksua villaa, ja töissä ei tarvita päällysviittaa. Hartiahuppu suojaa niskaa ja lampaankarvalakki päätä. Yksinkertaisella nahkavyöllä roikkuvat neulakintaat. Housut ovat tiukemmin leikatut kuin rikkaalla miehellä. Jalassa on nahkakengät ja niiden alla neulakinnassukat.
Birkalaisnaiset: emännällä (vas.) aluspaita vaaleaa pellavaa tai hamppukangasta, pitkähihainen mekko vihreää villaa ja yläreunasta lautanauhakoristeltu olkainmekko sinistä villaa. Suuret soikeat kupurasoljet, joiden välissä kaksinkertainen nauha lasihelmistä ja rahariipuksista. Toisesta soljesta riippuu ketjun päässä pronssinen neulakotelo, kaulassa on myös lasihelmet ja päässä pellavainen huivi. Neidolla (oik.) on sininen pitkähihainen villamekko ja oranssinpunainen olkainmekko, soljet ovat hieman pienemmät ja lasihelminauhoja on vain yksi. Lanteilla on nauhavyö ja jalassa keltaiset neulakinnassukat.
Hienosteleva, erittäin rikas idänkävijä: Silkkinen päällystakki ja näyttävä helavyö pronssiheloin koristeltuine laukkuineen ovat tämän juhla-asuisen miehen tunnusmerkit. Jalassa hänellä on erittäin leveät pussihousut sekä säärikääreet ja nahkatossut. Päässä on karvalakki, kaulassa varmuuden vuoksi sekä risti- että ukonvasara -riipukset.
Soturi: Päällimmäisenä on lamelleista eli pellinpaloista koostuva rintapanssari, sen alla rengaspaita, villatunika ja pellavapaita. Jalassa on nahkahousut, jotka on kiinnitetty polven alta sukkanauhoilla, ja nahkaiset puolisaapikkaat. Leveässä vyössä riippuvat laukku ja miekan huotra. Lisäksi soturilla on toinen, kapeampi helavyö. Maassa vieressä miekka ja kaksi kilpeä.
Lappalainen: Alimmaisena säämiskäinen lannevaate, jalassa savustetusta peuransäämiskästä valmistetut pitkät lahkeet ja pauloitetut peuraturkiskengät. Pitkähihainen paita värjäämätöntä villaa, päällyspaita kasviparkittua nahkaa. Päässä turkishuppu ja vyötäisillä nahkainen ja nauhavyö, joista roikkuvat nahkaiset vyöpussit.
Lisää kuvia Pinterestissä
Viikinki- ja ristiretkiajan Suomi
Viikinki- ja varhaiskeskiajan baltit
Viikinki- ja varhaiskeskiajan slaavit
Nina Talvelan 27.11.1999 /4.4.2002 ja Jukka Zittingin 4.9.2000/4.4.2002 tekstien pohjalta lyhentänyt Pukkisaari-kampanjaa varten Ilana Rimón, ja hieman täydentäneet Jenni Sahramaa sekä Santeri Virtanen.